SUVI

Minun juuret on vahvasti Tunturi-Lapin maaperässä, joka väistämättä kasvattaa ihmisen osaksi luontoa. Luonnon raaka-aineisiin liittyvät lapsuus muistot liittyvät koko perheen yhteisiin marjaretkiin, perunan istutustalkoisiin, äidin kasvimaan kasteluun, kalan perkaus hetkiin papan kanssa ja joka syksyiseen jännitykseen; joko isän hirvimetsältäreissulta on tulossa saalista. 

Äidiksi tullessani huomasin vieväni omia lapsiani marjametsälle ja kastelevani omaa pientä kasvimaatani. Jossakin vaiheessa kiinnostus siirtyi kasvimaalta myös luonnossa kasvaviin villiyrtteihin. Samoihin aikoihin myös minun ja Katin metsäpolut kohtasivat ja saimme ammennettua intoa yhteisistä kiinnostuksen kohteista. Kati oli siihen aikaan jo käyttänyt luonnon yrttejä tee- ja mausteaineksina, ja niistä opeista viisastuneena alkoi nälkä kasvaa syödessä. En enää ehtinyt ihastelemaan maisemia vaan katse haki maasta kasvavia villiyrttejä. Villiyrteistä tuli valmistettua kotikeittiössä myös ensimmäisiä voiteita ja kiinnostus lisä- ja säilöntäaineettomia tuotteita kohtaan kasvoi herkkä ihoisen lapseni myötä.  

Koronan rantauduttua myös Suomen, huomasin pian opiskelevani uudestaan peruskoulun 4. ja 5. luokkia yhdessä lasteni kanssa. Pian huomasinkin etsiväni itselleni opiskelupaikkaa ja valmistuin joulukuussa 2021 Luonnontuote jalostajaksi ja –neuvojaksi, sekä Keruutuoteneuvojaksi. 

Itse en koskaan hakeutunut luonnonkosmetiikan pariin omien iho-ongelmien vuoksi, vaan päätin vain antaa sille mahdollisuuden. Ensimmäinen WOW! tuli kuitenkin, kun valmistin ensimmäistä kertaa itse huulivoidetta ja huomasin hyvin pian, että huulivoiteen käyttöni oli vähentynyt pariin kertaan päivässä. Olin oikeasti ollut huulivoiteen suurkuluttaja, mutta en ollut pitänyt sitä ongelmana – kunhan minulla aina oli huulivoidetta mukana, että pystyin lisäämään sitä kymmeniä kertoja päivän aikana. (tuo huulivoide on muuten myynnissä meillä Saivo Naturalsilla ja on tällä hetkellä yksi meidän myydyimmistä tuotteista) 

Kerran yksi asiakkaamme kysyi minulta, että mitä voidetta käytän saippuapesun jälkeen? Silloin mietin, että milloin olin edes edellisen kerran rasvannut itseni? Minä, joka aikaisemmin rasvasin itseni päästä varpaisiin jokaisen suihkussa käynnin jälkeen. Silloin ymmärsin, kuinka paljon apua olin saanut luonnonkosmetiikasta, vaikka en edes tiennyt sitä tarvitsevani. Minusta oli tullut huomaamattani, tyytyväinen luonnonkosmetiikan käyttäjä.